KONE logo

RISKIENHALLINTA

Merkittävimmät riskit

KONE on alttiina riskeille, jotka voivat johtua yhtiön operatiivisesta toiminnasta tai liiketoimintaympäristössä tapahtuvista muutoksista. Alla kuvatuilla riskitekijöillä voi mahdollisesti olla haitallinen vaikutus KONEen liiketoimintaan tai taloudelliseen tilaan ja siten yhtiön arvoon. Myös muut riskit, joista KONE ei ole tällä hetkellä tietoinen, tai joiden ei tällä hetkellä katsota olevan merkittäviä, voivat kuitenkin muodostua merkittäviksi tulevaisuudessa.

KONEen merkittävimpien riskien arviointi kattaa ei-taloudelliset riskit. Kirjanpitolain vaatimusten mukaisesti KONE on kartoittanut keskeisimmät ei-taloudelliset riskit riippumatta siitä, ovatko ne KONEelle olennaisia. Lisäksi KONE noudattaa TCFD:n (Task Force on Climate-Related Financial Disclosures) mukaisia suosituksia ilmastoon liittyvien riskien raportoinnista.

Lue lisää KONEen merkittävimmistä riskeistäviimeisimmästä osavuosikatsauksesta ja vuosikatsauksesta.

Riskienhallinta

Riski Toimenpiteet riskien lieventämiseksi
Taloustilanteen heikentyminen globaalisti 通力pyrkii jatkuvasti parantamaan kilpailukykyaankaikissa liiketoiminnoissa sekä kaikilla liiketoiminta-alueilla. KONEella on laaja maantieteellinen kattavuus, globaali valmistuskapasiteetti ja toimitusverkosto sekä tasapainoinen liiketoimintaportfolio, josta suuri osa on huoltoliiketoimintaa.
Geopoliittiset jännitteet, jotka vaikuttavat KONEen toimitusketjun kilpailukykyyn johtavat kustannusten kasvuun tai aiheuttavat mahdollisia häiriöitä
KONE seuraa aktiivisesti sovellettavan ja relevantin sääntelyn, toimintaperiaatteiden ja kauppasääntöjen kehitystä, valmistautuu vaihtoehtoisiin skenaarioihin ja arvioi KONEen toimitusketjun ja hankintakanavien kilpailukykyä ja elinvoimaisuutta. KONE pyrkii lieventämään tariffien vaikutuksia esimerkiksi hakemalla mahdollisuuksien mukaan helpotuksia niihin. KONE suhtautuu korostetun varovaisesti liiketoimiin, joihin saattaa liittyä kansainvälisiä kaupparajoitteita tai muita geopoliittisia toimia.
KONEen kilpailukykyyn vaikuttavat muutokset kilpailija- tai asiakaskentässä, asiakkaiden vaatimuksissa tai kilpailijoiden tarjoomissa KONEen tavoitteena on olla toimialan johtaja investoimalla tutkimus- ja kehitystyöhön ja käyttämällä avoimen innovaation lähestymistapaa. KONE myös seuraa tarkasti markkinan ja toimialan nousevia trendejä, ja monitoroi aktiivisesti mahdollisuuksia konsolidaatioon alalla.
Kasvavat materiaali-, polttoaine- ja logistiikkakustannukset heikentävät KONEen kannattavuutta KONE pyrkii kompensoimaan kustannusten nousua parantamalla saatujen tilausten katetta sekä soveltamalla dynaamisia hinnoittelu- ja sopimusmalleja, joiden avulla KONE voi siirtää kohonneet toimitusketjujen kustannukset tuotteiden hintoihin. Hinnoittelun ja tuottavuuden parantaminen sekä tuotekustannusten alentaminen ovat KONEen prioriteettilistan kärjessä.
Epäonnistuminen organisaation tarvitsemien valmiuksien ja kykyjen varmistamisessa sekä kehittämisessä
KONE arvioi jatkuvasti valitun strategian toteutukseen vaadittavia taitoja ja kyvykkyyksiä ja kehittää ja/tai hankkii näitä kykyjä sisäisistä kykypooleista tai ulkoisilta toimittajilta. KONEella on myös kattava määrä koulutusohjelmia kriittisten kyvykkyyksien säilyttämiseen ja kehittämiseen.
Komponenttien ja alihankitun työvoiman saatavuuteen liittyvät riskit KONEen hankintaprosesseissa tunnistetaan kriittiset toimittajat sekä hankintakategoriat ja tehdään hankintojen hajauttamista, monivuotisia sopimuksia, optioita ja muita toimenpiteitä tarjonnan saatavuuden varmistamiseksi. KONE on myös kehittänyt monikansallisia alihankintapooleja varmistaakseen alihankkijoiden kapasiteetin paikallisella tasolla. Alihankkijoiden kykyjä ja kyvykkyyksiä seurataan ja kehitetään jatkuvasti vastaavasti kuin KONEen omien työntekijöiden kanssa. Puolijohdemarkkinaa seurataan tarkasti, ja tilannetta hallitaan tarkasti esimerkiksi yksityiskohtaisella toimitusten suunnittelulla sekä toimitusketjukumppaneiden aktiivisella osallistamisella.
Ongelmat tuotelaadussa, turvallisuudessa sekä mainehaitat
Vähentääkseen tuoteriskejä KONEella on tiukat laadunvarmistusprosessit tuotesuunnittelulle, hankinnalle, tuotannolle, asennukselle ja huollolle. Lisäksi KONEen tavoitteena on läpinäkyvä ja luotettava kommunikointi mainehaittojen ehkäisemiseksi ja haitallisten tapausten hallitsemiseksi. KONEella on myös tiukat hallinnointiperiaatteet.
Keskeytykset KONEen tai sen toimittajien toimintaan Vähentääkseen toimitusketjun mahdollisten häiriöiden todennäköisyyttä ja niiden vaikutuksia KONE kehittää aktiivisesti liiketoiminnan jatkuvuuden hallintamenetelmiä. KONE myös seuraa merkittävimpien alihankkijoidensa toimintaa, liiketoiminnan jatkuvuuden hallintamenetelmiä, vakavaraisuutta ja kyberturvallisuutta. Tavoitteena on myös varmistaa kriittisten komponenttien ja palveluiden osalta vaihtoehtoisten hankintakanavien saatavuus. KONEella on lisäksi globaali omaisuus- ja keskeytysvakuutusohjelma. KONEen globaali toimitusketju auttaa vähentämään keskeytysriskiä. KONEella on 10 tuotantolaitosta seitsemässä maassa, lukuisia jakelukeskuksia sekä laaja toimittajaverkosto ympäri maailmaa. Tämä auttaa lieventämään mahdollisten keskeytysten vaikutusta yksittäisissä kohteissa tai maissa.
IT-järjestelmien häiriöt ja kyberturvallisuusriskit KONEen turvallisuusohjeet määrittelevät kontrollikeinot toimitilojen, tiedon sekä toiminnassa ja kehitystyön alla olevien tietojärjestelmien suojaukselle kyberturvallisuusuhkien havaitsemiseksi ja niistä palautumiseksi mahdollisimman nopeasti. KONE toimii ulkopuolisten turvallisuuspalveluntarjoajien kanssa sekä tunnettujen ja luotettavien teknologiapartnereiden kanssa hallitakseen riskejä. KONE tekee testejä, arviointeja ja harjoituksia identifioidakseen riskejä ja varmistaakseen asianmukaisen valmiuden. Löydösten perusteella KONE jatkaa kyberturvallisuuteen liittyvien kyvykkyyksien parantamista. KONEella on lisäksi globaali kyberturvallisuusvakuutusohjelma.
Rahoitusriskit KONEen rahoitustoiminto vastaa keskitetysti KONEen rahoitusriskien hallinnasta. Tarkempia tietoja rahoitusriskien hallinnasta on esitetty tilinpäätöksen 2022 liitetiedoissa 2.4, 3.2 ja 5.3.

Riskienhallinnan vastuut

KONEen riskienhallintatoiminto koordinoi ja kehittää riskien ja mahdollisuuksien systemaattista arviointia osana liiketoiminnan suunnittelun ja päätöksenteon ydinprosesseja yhdessä strategiankehitystoiminnon kanssa.

Riskienhallintatoiminto valvoo ja johtaa KONEen李iketoimintaympäristöön, operatiiviseen toimintaan, varoihin ja taloudelliseen asemaan liittyvien riskien ja mahdollisuuksien arviointia rajoittaakseen tarpeetonta tai liiallista riskinottoa. KONEen liiketoimintayksiköillä on osana strategia- ja budjetointiprosesseja vastuu tunnistaa, arvioida ja hallita riskejä, jotka voivat uhata niiden tavoitteiden saavuttamista. Keskeisimmät riskit raportoidaan riskienhallintatoiminnolle, joka kokoaa johtokunnalle esitettävän riski-informaation. Hallitus käy KONEen riskiportfolion läpi määräajoin johtokunnan arvion pohjalta. Tunnistetut riskit osoitetaan tietyille liiketoimintayksiköille ja riskienhallintatoiminto valvoo ja seuraa toimenpiteiden toteuttamista.

Taloudelliseen raportointiin liittyvä sisäinen valvonta

KONEen taloudelliseen raportointiprosessiin liittyvien sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestelmien pääpiirteet kuvataan selvityksessä hallinto- ja ohjausjärjestelmästä.

Lue lisää Selvityksestä hallinto- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2022

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteentäältä.

Would you like to explore our corporate site or visit your local website?

Stay on Corporate site

Would you like to browse the solutions available in your area and the local contact information? Please go to your local website.

Your suggested website is

Maasuositusta ei voida näyttää

Siirry paikalliselle sivustolle
;